keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Vuoden viimeiset

Olipa kiva pieni perhejoulu -lasikuuttamme tai mukavuudenhaluamme pysymme yleensä kotona Joulut -anoppi tietenkin toivoisi kovin että osallistuisimme suureen jouluaaton dinneriin Recifessä, dinnerin alkaessa VASTA 21:30 jätämme tämän mukavankin tapahtuman yleensä väliin. Maailman paras paikka on koti, oma sänky ja omat aikataulut=) Olohuoneen nurkkaan asettelimme rakkaudella kasvattamamme BAOBÀ puun joulukoristeineen ja tonttuineen. Hiukan hilettä sinne tänne ja meidän tropiikkijoulu oli valmis! Lasten kanssa lähdimme Praçalle (aukio, kotimme edessä, vähän niinkuin puisto) etsimään joulupukkia taskulampun kanssa ja hups, kuinkas sattuikaan että joulupukki sillä välin sujahti tuomaan lahjat takaoven kautta -aikamoinen pukki, taisi olla kiireinen.. Lapset nauttivat ja ihmettelivät vikkelää pukkia. Joulupäivän ratoksi lähdimme Maracaípen rannalle metsästämään rusketusrajoja.
Seuraavaa juhlaa odotellessa -uusivuosi ja lukuisat raketit, konsertit ja iloiset, valkoisiin pukeutuneet juhlijat astuvat näyttämölle ensi lauantaina. Uuuteen vuoteen on hankittava uusi vaateparsi, jotta vuosi alkaa hyvin. Vaatetuksen väri on ehdottomasti valkoinen! Uuden vuoden yönä on vaikuttavaa nähdä kuinka melkeinpä kaikki noudattaa tätä pukeutumiskoodia -ranta on valkoisenaan juhlijoita -vaatekauppojen vitriinit pullistelee valkoisia nuttuja, ei puhettakaan pikkumustista. Jos kaipaa väriläiskiä vaateparteen, niin ei muuta kun kirkkaita alusvaatteita ostamaan! Jos pukeudut punaisiin pikkareihin, uusi vuosi tuo tullessaan rakkautta, jos taas sujahdat keltaisiin tai ruskeisiin luvassa on rahaa, jos hyppäät vihreisiin vuosi tuo suuria muutoksia... Itse uskon sydämeni pohjasta näihin taikoihin - ja toimii! Nyt siis kipinkapin viimehetken alusvaateostoksille, jotta uudenvuoden toiveet ja haaveet saadaan toteutumaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti