keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Vuoden viimeiset

Olipa kiva pieni perhejoulu -lasikuuttamme tai mukavuudenhaluamme pysymme yleensä kotona Joulut -anoppi tietenkin toivoisi kovin että osallistuisimme suureen jouluaaton dinneriin Recifessä, dinnerin alkaessa VASTA 21:30 jätämme tämän mukavankin tapahtuman yleensä väliin. Maailman paras paikka on koti, oma sänky ja omat aikataulut=) Olohuoneen nurkkaan asettelimme rakkaudella kasvattamamme BAOBÀ puun joulukoristeineen ja tonttuineen. Hiukan hilettä sinne tänne ja meidän tropiikkijoulu oli valmis! Lasten kanssa lähdimme Praçalle (aukio, kotimme edessä, vähän niinkuin puisto) etsimään joulupukkia taskulampun kanssa ja hups, kuinkas sattuikaan että joulupukki sillä välin sujahti tuomaan lahjat takaoven kautta -aikamoinen pukki, taisi olla kiireinen.. Lapset nauttivat ja ihmettelivät vikkelää pukkia. Joulupäivän ratoksi lähdimme Maracaípen rannalle metsästämään rusketusrajoja.
Seuraavaa juhlaa odotellessa -uusivuosi ja lukuisat raketit, konsertit ja iloiset, valkoisiin pukeutuneet juhlijat astuvat näyttämölle ensi lauantaina. Uuuteen vuoteen on hankittava uusi vaateparsi, jotta vuosi alkaa hyvin. Vaatetuksen väri on ehdottomasti valkoinen! Uuden vuoden yönä on vaikuttavaa nähdä kuinka melkeinpä kaikki noudattaa tätä pukeutumiskoodia -ranta on valkoisenaan juhlijoita -vaatekauppojen vitriinit pullistelee valkoisia nuttuja, ei puhettakaan pikkumustista. Jos kaipaa väriläiskiä vaateparteen, niin ei muuta kun kirkkaita alusvaatteita ostamaan! Jos pukeudut punaisiin pikkareihin, uusi vuosi tuo tullessaan rakkautta, jos taas sujahdat keltaisiin tai ruskeisiin luvassa on rahaa, jos hyppäät vihreisiin vuosi tuo suuria muutoksia... Itse uskon sydämeni pohjasta näihin taikoihin - ja toimii! Nyt siis kipinkapin viimehetken alusvaateostoksille, jotta uudenvuoden toiveet ja haaveet saadaan toteutumaan!

maanantai 26. joulukuuta 2011

Nainen

Oletko ikinä ajatellut että oma naisidentiteettisi muuttuisi vaihtaessasi maata? Joku saattaa sanoa, että pöh, heikkoutahan se sellainen on -muuttua nyt ympäristön mukaan, huh hah hei. Ei, en minä.
Suomalainen nainen on vahva, kova, tarpeen tullen herkkä muttei lälly, tasa-arvoinen, sanavalmis, älykäs, tietäväinen, osaava ja tehokas. Olen kasvanut kodissa, missä opin paljon ja enemmän asioita. Opin vaihtamaan lampun, kokoamaan huonekaluja, tekemään puutöitä, maalaamaan, kuokkimaan kasvimaata, ompelemaan verhoja sekä vaatteita, kokkaamaan (no, jotenkuten), siivoamaan, pesemään pyykkiä, leikkaamaan hiuksia, hoitamaan lapsia -toisin sanoen en erottele miehen ja naisen töitä. Mielessäni ei myöskään ole eroa kodinhoitajan, puutarhurin, rakentajan, lapsenlikan hommille -minä itse voin kyllä tehdä kaiken. Vaikka kädet rakkuloilla. Ei niihin rakkoihin kuole. Ja valmista syntyy. Eräs päivä olin kyynärpäitä myöden ruosteessa -valmistelin meidän rantakirppua kotimme edessä tulevaa maalausprojektia varten -mies pysähtyi viereeni ja katsoi silmät ymmyrkäisinä toimiani "Anteeksi Rouva, onkos sinulla tässä jonkinlainen korjaamo?" Ei, aikani kuluksi laittelen näitä meidän rantakirppuja maalauskuntoon, vastasin ja miestä rupesi naurattamaan.Tälläinen työ pitaisi antaa jollekin ammattimiehelle tehtäväksi. Ja maksaa siitä. Minä, pihi suomalainen , tahdon säästää ja tehdä itse kaiken mahdolllisen ja joskus mahdottomankin. Eikä se sitä säästöäkään niin, mutta se tunne tehdä ja saada valmista, se se on jotain!

Ihailen brassinaisia -aina huoliteltuja, kauniita, ryhdikkäitä, arvonsa tietäviä, korkokengissä -se se on jotain -kaunis ryhdikäs nainen -huolitellut kädet, kauniit jalat ja föönatut hiukset. Ihailen tarmoa ja omistautumista kauneudelle. Se kulkee varmaankin geeneissä? Anoppini käy ainakin 2 kertaa viikossa kampaajalla föönaamassa hiuksensa. Ja kerran viikossa mani-ja pedikyyrissa (kyristi tulee kotiin). Kerran kuussa siistii kulmakarvat. Ja tepastelee kauniina ja huoliteltuna, vaatteet silitettyinä, hiukset paikoillaan, korut ranteissa, korvissa ja kaulassa, kauniissa kengissä. Ja ihailen. Kuten 2-vuotias tyttärenikin, joka salavihkaa alkaa muistuttamaan anoppiani -se kulkee varmastikin geeneissä.

Ja entäs minä sitten? Hiukset pesen sillä marketin shampoolla ja saavat ihan mukavan olemuksen kuivamalla "natural". Poskipäihin hiukan punaa ja "vamos". Korkkarit? Hmmm, olishan se ihan kiva, mutta usein iskee laiskuus -aijaijai, jaksanko tänään uhrautua ja näyttää hyvältä korkeissa kengissä jotka saa vartalon kurvit kohdalleen ja ryhdin suoristumaan väkisinkin? Usein valitsen ne lattapohjaiset sandaalit. Valitettavasti. Mites sitten joku kaunis mekko, sellainen naisellinen? Suosin shortseja, niissä kun voi istua mukavasti ihan miten vain, ei tarvitse varoa koko ajan pikkareiden vilahtelua. Tai salakavalia tuulenpuuskia. Korvakorut, sellaiset näyttävät? No, suosin näitä iänikuisia nappeja tai renkaita, ne välttää. Ihan ilmankin saattaa mennä useita päiviä. Voishan sitä joku päivä sitten valita vähän suurempaa ja jotain väriäkin vaikka? Kynnet? Ai siis kynsilakkaa, se on niin vaivalloista -se on kaks päivää ja ne täytyy taas laittaa uudestaan.. Saan joskus sellaisia naisellisuuskausia että tepastelen korkkareissa ja kaikenmaailman hamosissa kuukaudenkin, hiukset on kauniisti ja kynsissä vaihtuu väri kahdesti viikossa.

Entä sitten riidelty aihe: plastiikkakirurgia? Herättääkö kuohuvia tunteita? Tervetuloa plastiikkakirurgiparatiisiin -tänä päivänä olet out muodista ilman silikonilla ryhdistettyjä tisuja ja peppua. Kyllä, myös peppua. Tisut on jo ihan peruskamaa, jokanaisen oikeus. Samalla kirurgikäynnillä pystyt hoitamaan myös koko satsin ja säästät -silikonityynyt tisuihin ja pepunkannikoihin, turha rasva pois vyötäröltä edestä ja takaa, sekä botoxruiskeilla ikääntymisen ensimerkit piiloon. Eikä maksa paljon. Rannalla tarkkasilmäinen huomaa kirurgin käsittelyt lähes joka toisessa porukassa. Eikä se ole häpeä! Ei missään nimessä -operaatioitsa puhutaan avoimesti, kerrotaan kokemuksia, vaihdetaan ajatuksia, eikä missään tapauksessa peitellä tuloksia.

On hienoa olla nainen maassa, jossa nainen on Nainen. On hienoa, vaikka välillä tuntuukin että olen vähän enemmän mies kuin nainen. Ja parastahan on tietenkin saada ihmiset äimistelemään kuinka MINÄ maalasin kotimme, kuinka MINÄ kokosin polkupyöriä (yhdessä mieheni kanssa), kuinka MINÄ avaan tukkeutuneen vessan...

Se on se suomalainen, joka haluaa tehdä kaiken itse. Hullu. Jonain päivänä muutun supernaiseksi, se on haaveeni ja unelmani -haluan ainakin kokeilla supernaiseutta viikon tai kaksi. Siis sitten kun jaksan uhrautua.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulua ilmassa. Vai onko?

JOULU! Hui, kuinka nopeasti aika kuluu!! Viime viikolla käväisin pikaisella kierroksella viereisessä suurkaupungissa ja jouluhulinat ovat täydessä käynnissä! Brasiliassa keskitytään kovasti lahjojen ostamiseen ja antamiseen -joulu on hyvinkin kaupallinen (kuten mikä tahansa muukin juhla). Joululaulut rallattavat jokaisessa marketissa ja koristeet välkkyvine valoineen luovat omaa tunnelmaansa.. Suurimmissa ostoskeskuksissa on "Joulumaa" tonttuineen, pukkeineen ja poroineen. Jono Joulupukin polvelle on pitkä, mutta sitkeä pieni jaksaa kyllä, jotta pääsee kuiskaamaan lahjatoiveensa pukin korvaan.
Ainoa asia mikä joulusta puuttuu on lumi ja kylmä -täällä kun se sattuu olemaan melkeinpä keskikesällä, vuoden kuumimpaan aikaan! Ja se on omassa suomimielessäni se kaikista eniten jouluun liittyvä asia! Lumi ja kylmä. huuruinen hengitys, pipo syvällä päässä ja tumput suojaamassa kalikkasormia. Aih, mikä ikävä pakkasukkoa!
Anopin vihreä pullorassikuusi löytää paikkansa olohuoneen nurkasta joka vuosi marraskuun viimeisellä viikolla. Kuusi palloinen luo iloa aina tammikuun puolille asti. Jouluperinteet eroavat perheittäin -aina kokoonnutaan yhteen, ainakin yhtenä joulupäivistä, syödään ja vietetään aikaa. Joulupöytään katetaan kalkkunaa, nykyään myös possua (joka on täkäläisittäin "huonoksi luokiteltu" liha), papuja unohtamatta, riisiä (ei puuroa), turskaa ja erinäisiä salaatteja ja kylmiä alkupaloja. Perinteet tietenkin vaihtelevat perheittäin. Meren äärellä suuntana on usein tietenkin ranta. Joulupäivä on kiireisin rantapäivä.
Jouluna mielellään on uusi nuttu niskassa, ei suinkaan mikään tonttuiluasu, vaan se paras pyhäleninki.(Lapsille anoppi on jo ostanut uudet joulunutut)
Ensimmäisenä joulunani Brasiliassa, tein Brasilian perheelleni porkkanalaatikkoa ja rosollia, joista suosioon nousi porkkanalaatikko. Rosolli sen sijaan nökötti tyytyväisenä, melkein täytenä pöydän nurkassa- kysymyksiini; no miltä maistuu, etkö tahtoisi lisää sain vastaukseksi pään pyörittelyjä ja vatsan taputteluja... Ja sehän kertoi kaiken. Mieheni, joka muutenkin on hyvin kaikkiruokainen tykkää tästä punaisesta joulusalaatista.
Joulukuuhun kuuluu myös sydäntä koskettavat tarinat, jotka saavat kovemmankin sielun herkistymään -ihmeellisiä selviytymistarinoita joka puolelta Brasiliaa. Brasilialainen rakastaa nyyhkytarinoita -tai ainakin paikallinen televisio. Itse en voi istahtaa hetkeksikään television ääreen, herkkyysasteeni on tunnetusti HYVIN matala ja vuosien vieriessä se tuntuu vain mataloituvan. Kyyneleet vierivät poskelle pienimmästäkin onnen tai surun hetkestä..
Joulu on kaiketi myös se aika vuodesta kun suomisydän kaipaa eniten "kotiin". Itse en ole koskaan ollut erityisen jouluinen ihminen, mutta kieltämättä lapsuuden joulumuistot ovat vahvasti mielessä: kun pukki reen rikkoutuessa hurauttikin oranssilla SAAB 96:lla pihaan, kun palkattu pukki olikin "ruma", liian punaisine poskineen ja kiiltävine otsineen eikä ollenkaan pukin näköinen. Kun pukin ääni olikin tuttu, käsistä puhumattakaan.. Suorat, käyrä, pienet, suuret joulukuuset. Ne ihanaiset joulukoristeet, joita äitini väkersi yhdessä meidän lasten kanssa. Voipaperista leikellyt lumihiutaleet, jotka olivat toinen toistaan kauniimpia ja ihmeellisempiä. Se uusi pyjama, joka kurkisti joka joulu jostakin paketista, puhumattakaan kinkusta, jota koko perhe jännitti yhdessä.
Jouluun kuuluu paljon tohinaa, odotuksia, onnistumisia ja toivottavasti paljon paljon ilon ja onnen hetkiä. Turhat riidat on syytä unohtaa -jos kiristää niin kiristä vastaan älä stressaa, vaikka aiheita olisi ainakin se tuhat ja sata. Ei se maailmaa kaada, jos et nyt saanut juuri SITÄ kynttilää tähän jouluun minkä olisit halunnut. Tulee se joulu joka tapauksessa ja ensi vuonnahan se on taas uudestaan! Ihanaa Jouluilua kaiklle!

perjantai 9. joulukuuta 2011

Kodin kommervenkkejä

Huikea yhdistelmä. Ja mahdottoman vaikea? Joskus mietin onkohan kaikilla maailman aviopareilla tai millä tahansa pareilla yhtä paljon näkemyseroja, ajatuseroja, kipinöitä ja kekäleitä, kuin tuntuu olevan meikäläisten katon alla. Joku saattaisi heittää syyn sen "ulkomaalaisgigolon" (heh) niskaan, mutta itse olen vakaasti sitä mieltä että mies ja nainen ovat vaan niin mahdottoman erilailla ajattelevia ja toimivia olentoja. Ja tähän soppaan kun lisätään vielä kulttuurilliset erot, niin a´vot, siinä onkin oikea herkkupata valmiina!Padasta löytyy kipinää, kiukkua, tahtojen taistoa, kulttuurien kolauksia, naisen kyyneliä, miehen putkiaivoja ja itsekkyyttä (nainenhan ei koskaan ole itsekäs -jo ihan luonto on luonut naisen aina omistautumaan muille, eikö niin?). Se parisuhdepata on ihanimmillaan kuuma ja tulinen, höyryää rakkauden aromeja, hellyyden hekumaa, kauniita sanoja, ymmärtämystä, raikuvaa naurua, yhteisiä ajatuksia. Kun padalle sattuu huono päivä kaikki kauniit aromit ja tuoksut painuvat pohjaan ja pintaan nousee kitkerä kiukun aromi: kun sinä AINA ja silloinkin, ja, ja,ja... Ja lopputulos on mieli maassa, sydän jäässä -ja siinä ihmispolot, parisuhteen kaunistamat koittavat rauhoittua ja etsiä yhteistä harmoniaa kiukun jälkeen.

Mielestäni mies ajattelee turhan yksioikoisesti asioita -elämähän ei missään nimessä voi olla kovin yksioikoista -mahdollisuuksia niin onnistumiseen kuin epäonnistumiseenkin on monia. Lopputulos riippuu päätöksistä, toimintatavoista, virhearvioista, onnen suunnasta. Mieheni mielestä asiat ovat aina joo tai ei. Ohhoh? Miten niin? Kysynpä vaan, miten niin joo tai ei? Asioita täytyy ANALYSOIDA, POHTIA, MIETTIÄ, ARVIOIDA joka kantilta ennen päätöksen tekoa. Ja tämähän ärsyttää ihanaista miestäni aivan suunnattomasti. Heh.

Hellyys. Mies on hassu olento -on niin kovin M.I.E.S. , mutta toisaalta on ihan kuin pikkuinen hellyydenkipeä koiranpentu, joka kaipaa jatkuvaa huomiota, kosketuksia, kommentteja ym. Tosin nämä kaikki pitää tapahtua oikealla hetkellä, ei silloin kun mies pelaa pleikkaria, ei silloin kun tv:ssä pyörii futismatsi tai uutiset, ei silloin kun sanomalehdessä on kiinnostava artikkeli, ei silloin jos hän miettii sohvalla muita juttuja... Riski huomion antamiseen väärällä hetkellä on siis suuri.

Nainen on luonnostaan huolenpitäjä -täällä naiset huolehtivat miehistään ihan YLI kaiken. Tasa-arvo saa uuden käsitteen Brasiliassa. Vuosien aikana olen kuitenkin huomannut hauskan jutun: itse olen muuttunut YLI-huolehtijaksi. IIIIK. Ja pahinta -se on mukavaa. IIIIIIIIIIK. Miten minä, tasa-arvokasvatti olen päätynyt tähän pisteeseen? Suhteemme alussa olin sotajalalla tätä asettelua vastaan -ensimmäisiä kertoja kun vierailin mieheni (sekaisessa) asunnossa, hän (hyväkäs) oli odottanut minun tarttuvan harjaan ja lakaisemaan lattiaa, tarttumaan sieneen ja pesemään astioita, järjestelemään siellä täällä lojuvia vaatekasoja ja kokkaamaan herkkupatoja. Ja minä? Minähän istahdin tyytyväisenä sohvan reunassa, rentouduin ja höpöttelin niitä näitä.. Suomalaisena ei tullut mielen reunaankaan koskea toisen asuntoon -suomalaiselle KOTI ON PYHÄ. Eikö vain?

Täällä koti on ennemminkin paikka, jonne ystävät tulevat kutsumatta, perhe samoin, jos on tarvetta yösijalle se löytyy aina, ei tarvita suurempia suunnitelmia, ei myöskään sen erikoisempia kahvileipiä saati vierashuonetta, vieras tarttuu pyytämättä harjaan ja lakaisee sotkut, tiskaa tiskit, vie jopa roskapussit, kummallista. Tämä tahti sopiii meikäläiselle, tuntuu hyvältä kun ystävät viihtyvät meillä, tuntuu hienolta että voin tarjota sen pienen nurkan olohuoneesta yöpyjälle ja samalla saamme piristettä normaaliarkeen.

Huoh. Mutta että se parisuhde, ihana kamala rakkaus. Rakkauden voima on suuri, kun sitä tarpeeksi ruokkii, siitä saattaa hyvällä onnella, analysoinnilla, oikeilla valinnoilla, mietteillä, teoilla ja pohtimisella kehittyä hyvä, kaunis ja kestävä parisuhde. Niin. Eikä se missään nimessä ole joo tai ei. Siinäs näitte, miehet.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Aurinkorasvaa ja kylmää olutta

Perjantaisin Porto de Galinhasin valtaa odottava tunnelma- jo aamusta asti on erilainen vire. Perjantai on se päivä, jolloin kylä herää vastaanottamaan runsaasti lomailijoita, auringonpalvojia, etupäässä viikonlopunviettäjiä Recifestä, Pernambucon pääkaupungista. Aurinko porottaa kuumasti jo klo 6:00 aamulla. Heti kivuttuaan ensimmäiset metrit taivaanrannan yläpuolelle, hikipisarat nousevat valtaamaan aamulenkkeilijän kasvot. Edessä levittäytyy turkoosinsininen meri, valkoinen hienohiekkainen ranta, tuulessa huojuvat palmut ja aamutoimiaan aloittelevat rantanikkarit. Vastaan juoksee myös useita aamuvirkkuja surffareita, jotka ovat päättäneet voittaa aamun ensimmäiset aallot. Lämpömittari näyttää 29 astetta. Ei ollenkaan hullumpi aloitus päivälle.
Porto de Galinhas sijaitsee n.60km Recifen kaupungista etelään. Pieni kylä joka on viimeisten vuosien aikana kasvanut kovasti. Porto de Galinhas on hyvin tunnettu paratiisirannoistaan -paikka jossa jokainen (ainakin melkein) brasilialainen tahtoo jossain elämänsä vaiheessa vierailla. Hienohiekkaista rantaa on kilometritolkulla, lenkkeilijä löytää itsensä juoksemassa laskuvedenaikaan kovalta hiekalta, meren ääreltä. Auringonpalvojalle väri on taattu. Vuoden kiertoon mahtuu sadpäiviä keskimäärin 60, ja sehän tarkoittaa sitä että aurinko porottaa n.305 päivää vuodessa. Koillisen ilmasto on läpivuoden lämmin. Sateisin aika ajoittuu n.kesä-heinäkuulle, jolloin puhutaan talvesta. Perussateinen päivä alkaa yleensä tummalla taivaalla, hiukan ripsotellen tai voimakkaasti räpsytellen, joka aukeaa puolille päivin ja auringon lämmittäessä mittari kohoaa jälleen n.30 asteeseen. Kylmästä koillisen asukki ei koskaan kärsi -talvisin mittari laskee enimmillään 19 asteeseen. Illalla.
Tänään, joulukuun 2. päivänä puoliltapäivin mittari kohosi jo hurjiin 35 asteen lukemiin ja se tietää kesän alkua -kohti helteitä ja hikisiä päiviä. Onhan se hassua pohjoisen kasvattina elää paikassa missä on läpi vuoden lämmin, paremminkin kuuma. Olen kuullut monen monta kommenttia, monelta taholta ettei ihminen jaksaisi ainaista lämpöä, että jatkuvaan aurinkoonkin kyllästyy. Se on toisaalta totta -kun saapuu sateinen päivä se tuntuu maailman parhaimmalle pitkän aurinkoisen jakson jälkeen! Mutta. En silti vaihtaisi tätä lämpöä, tervehdyttävää aurinkoa, palmuja, merenrantaa niihin ihanaan neljään vuodenaikaan. Ne on ehdottomasti rikkaus, mutta se rikkaus ei niin kovin lämmitä syystuulen piiskaamaa kulkijaa, joka harppoo kolmen metrin askelia päästäkseen nopeammin perille.. Suomen vuodenajat useasti läpikäyneenä itseäni huvittaa Brasilialaisten hysteria sateen sattuessa (ainakin meillä täällä koillisessa), ensimmäisten pisaroiden tupsahtaessa maahan, jokainen juoksee kuin suuren hädän äärellä sateensuojaan -ja auta armias jos sattuu olemaan lapsi joka on VAARASSA kastua. Itse olen saanut kuulla tästä sadeasiasta monen monta opettavaa tarinaa, moittivia katseita ja sormen heristelyä -olen antanut lapsieni VAPAASTI juoksennella sateessa, ihan kastumisen uhallakin. Ja siinä on jo povattu ties minkälaista keuhkotauhtia seuraavalle päivälle. Puhumme kuitenkin sateesta 30 asteen lämpötilassa... Eiköhän meistä (suomalaisista)melkein jokainen ole jossain vaiheessa juossut ilkosillaan kesäsateessa ilman sen kummempia sairauksia?
Joulu. Sekin tulossa jo kovaa vauhtia -joululaulut soivat jo jokaisessa marketissa, ja vilkkuvat valot koristavat kylia ja kaupunkeja. Joulusta ja vuodenvaihteenjuhlista bloggailenkin ensi viikolla!