Sairaan vaimo vol.2

On takana 3 elämäni raskainta kuukautta. Tänä koettelemusten aikana sitä on joutunut kurkistamaan peiliin ja peilin taaksekin monen monta kertaa. On joutunut kohtaamaan omat rajansa, omat puutteensa ja myöntämään ihmismielen ajoittaisen riittämättömyyden. Pahinta on ollut ymmärtää ettei jaksa, ei jaksa vaikka kuinka olisi suomalaisella sisulla varustettu! On se kumma?

Mieheni pääsee tai joutuu tai ihan miten vaan, leikkaukseen perjantaina. Edessä on siis vieläkin sairastelua ja leikkauskipuja, leikkauksesta paranemista ja arkiaskareiden hiljalleen aloittamista uudelleen. Kaikki tietenkin uskomme että leikkaus sujuu hyvin ja ongelmitta. Miehelläni on selkärangan välilevyn kuluma,(hernia of disc) en tiedä onko se suomeksi välilevyn kuluma,mutta viheliäinen vaiva joka painaa päivästä toiseen iskiashermoa ja saa oikean jalan polttelemaan ja puutumaan,niin pahasti ettei kävely onnistu. Eikä istuminen. Viimeisten kuukausien aikana meillä on siis maattu ja maattu. Ja maattu. Istumista on harjoiteltu hiljalleen 10 minuutin jaksoissa. Kävelyä hissuksiin 2-5minuuttia kerrallaan. Ja maattu ja itketty kipuja.

Kipujen estoon oleemme kokeilleet akupunktiota, joka toi helpotusta huomattavasti -rauhoitti myös kovasti sairaan mieltä. Voin suositella käsi sydämellä. Reiki energia hoitoja kokeilimme myös heikoimpien hetkien vallatessa ja se sai potilaan energiavirrat taas virtaamaan paremmin.

Sairasaika saa katsomaan asioita uusin silmin: elämässä on paljon turhaa touhotusta ja stressiä. Paljon yhdentekeviä juttuja, joista saa suuren ongelmapallon aikaiseksi. On paljon pahaa, joka ottaa meidän päivittäisestä energiatynnyristä suuren osan mukaansa. On paljon pieniä asioita,jotka itse asiassa ovat hyvinkin tärkeitä. On tarve lomalle -ota pikkuloma! On tarve matkalle -tee pikku matka! On tarve ystävien tapaamiselle -merkkaa ja kutsu kaikki koolle! On tarve herkutella -herkuttele! On tarve juhlia -juhli! On tarve liikkua -liiku! On tarve olla yksin -ota pikku hetki!

Itse olen menneiden kuukausien aikana oppinut omasta itsekkyydestäni ja epäitsekkyydestäni paljon. Jokainen meistä tarvitsee sen pienen hetken. Kukaan ei jaksa tuksuttaa viikko toisensa jälkeen, kuukausi toisensa jälkeen ilman pientä hetkeä itselle. Ihan vain sinulle.

Stressi on meidän perheessä siirretty turhien asioiden listalle ja "uudessa alussa" koitamme antaa enemmän aikaa "oikeille asioille" : rakkaudelle, huomiolle, halauksille, kauniille sanoille, lomille, yhteiselle ajalle, perheelle.

Koska mieli ja kroppa kulkee käsikädessä.

Sairas arki

Sairaan miehen vaimo. Mies on sukupuolista se heikompi. Kenties ei fyysisin voimin,mutta psykofyysisena kokonaisuutena. Tunne-elämän kuohut saa kehon voimaan huonosti,ja kehon sairaus johtaa tunne-elämän sairauksiin ja niin mennään eteenpäin oravanpyörässä... No eihän tama tietenkaan jokaista ronskia ronttia koske,mutta sinä ihanainen mies katsoppa itseäsi -kylläpä sitä sairaana taitaa kaivata sen vaimon tai kumppanin hellyyttä ja paapomista, vähän niinkuin äiti aikoinaan paapoi...

Perheemme on viimeiset viikot ja kuukaudet pyörineet sairaan ihmisen ympärillä. Rutiini, lasten koulu, vaimon harrastukset(niitäkin oli 2krt viikossa),kotityöt - kaikki ovat heittäneet kuperkeikkaa.Hups vaan!

Potilas tarvitsee hoitoa,ymmärrysta, ripeitä apulaisia, hellyyttä, hellyyttä, ymmarrystä, hellyyttä, ymmarrystä ja pitkää pinnaa kanssaeläjiltä.

Kanssaeläjien täytyy sopeutua uuteen tilanteeseen, hyvaksyä muutos ja luopua monesta. Täytyy unohtaa omat tarpeet, omat touhut ja vapaus. Täytyy olla kärsivällinen, vaikka tekisi mieli kiljua.

Potilas tarvitsee hetki toisensa jalkeen. Ei saa hermostua ja tunteet on myos hyva pakata kaapin peralle odottamaan parempia paivia. Elama on uusilla raiteilla ja kaikkien taytyy olla parannusjoukoissa mukana! Jee,me selvitaan ja pian koittaa parempi päivä!

Vaikeinta on laittaa tunteet syrjaan niina vaikeina paivina:potilas heraa kipuisena ja artyneena.Kommunikointi on lyhytsanaista ja olemus kärsimaton vai kärsivä -kaikki taytyy tapahtua juurikin silla punaisella sekunnilla. Metelia on liikaa, housujen nauha painaa ,tyyny on vaarin ja laakekin tarttuu kurkkuun. Ja apulainen on liian hidas ja tekee kaiken vaarin. Hui. Apulainen hengittaa syvaan,katsahtaa ulos ja miettii, no pian kaikki on paremmin. Kaikki. Ja ihan pian.

Tunnekiellosta huolimatta itsepaiset tunteet pyrkivat joinain paivina pintaan:aamun huonovointisuus tarttuu ja kaikki arsyttaa;juokset paa kolmantena jalkana etka ehdi aamupalaa syoda.Kun istut poytaan juodaksesi seisoneen kahvin,taas tarvitaan jotain,wc-pontto,kuuma vesi, tyyny, laake, kaukosaadin, puhelin, hieronta, vetta..

Sairaan ihmisen elo ei ole helppoa,kipuja on vaikea kestaa ja olo on tukala. Nukkuminen on hankalaa ja vasyneena kivut ovat kovemmat. Taytyy passuuttaa toisia kun itse ei pysty. Olo tuntuu avuttomalta.

Entas sairaan omaisen? Omainen elaa sairaan elamaa ja sairaan arkea. Omat tarpeet kaikkineen on laitettava kaapin uumeniin ja hyvaksyttava kiukunpuuskat, kaskytykset, tokaisut, arjaisyt kaikkineen -hellyytta tai pienintakaan huomiota on turha odottaa, saati kauniita sanoja ja tavallaan ei saakkaan odottaa-toinenhan on sairas. Ja kipuinen.

Itselleni raskainta on menna lapi myrskypilvien, herata jo pahantuulisen vieresta ja elaa toisen kipujen kanssa. Ja todeta ettet vain voi ottaa kipuja toiselta. Jos voisin ottaisin ainakin puolet harteilleni. Vaikea on hyvaksya toisen pahat tuulet ja vetaa raja omille tunteille -hyvaksya sairaan ihmisen toksaytteleva tapa. On vaikea hyvaksya se etta vaikka laitat oman elamasi taysin sivuun,tarkoitan TAYSIN, se ei ole tarpeeksi. Ei riita etta jatat tyot, oman harrastuksen, omat tarpeet, laitat syrjaan lasten tarpeet -kivut risteilevat silti sairaan ihmisen kehossa ja tekevat hanesta karsimattoman. Huhhuh. On vaikea hyvaksya. Teet kaikkesi, mutta se ei riita. Kivut eivat haivy lasnaolostasi huolimatta. Ja se tuntuu kauhealta -on hurjaa seurata vieresta kipuilevaa.

Vaikka arki sairaan kanssa on taynna haasteita,elama maistuu silti, haasteilta ja kokemuksilta. Hyvalla mielella menemme eteenpain eika vastoinkaymiset saa elonkulkua tummennettua. Tulipa minut ryostettyakin eras paiva,mutta sekin kuuluu elon kulkuun. Jokaisesta kokemuksesta selviamme rikkaampana ja tietavaisempana. Osaan arvostaa ilonhetkia viela enemman kuin ennen ja tiedan viela varmemmin etta omasta itsesta on pidettava hyva huoli. Odotan normaaliarkea, mieheni hymya ja hyvaa tuulta, aamuja jolloin laitan perheelle rauhassa aamiaista, perheviikonloppuja, tyopaivia ja oman itsen hellimishetkia. Paremmat ajat koittakoot!