Sairas arki

Sairaan miehen vaimo. Mies on sukupuolista se heikompi. Kenties ei fyysisin voimin,mutta psykofyysisena kokonaisuutena. Tunne-elämän kuohut saa kehon voimaan huonosti,ja kehon sairaus johtaa tunne-elämän sairauksiin ja niin mennään eteenpäin oravanpyörässä... No eihän tama tietenkaan jokaista ronskia ronttia koske,mutta sinä ihanainen mies katsoppa itseäsi -kylläpä sitä sairaana taitaa kaivata sen vaimon tai kumppanin hellyyttä ja paapomista, vähän niinkuin äiti aikoinaan paapoi...

Perheemme on viimeiset viikot ja kuukaudet pyörineet sairaan ihmisen ympärillä. Rutiini, lasten koulu, vaimon harrastukset(niitäkin oli 2krt viikossa),kotityöt - kaikki ovat heittäneet kuperkeikkaa.Hups vaan!

Potilas tarvitsee hoitoa,ymmärrysta, ripeitä apulaisia, hellyyttä, hellyyttä, ymmarrystä, hellyyttä, ymmarrystä ja pitkää pinnaa kanssaeläjiltä.

Kanssaeläjien täytyy sopeutua uuteen tilanteeseen, hyvaksyä muutos ja luopua monesta. Täytyy unohtaa omat tarpeet, omat touhut ja vapaus. Täytyy olla kärsivällinen, vaikka tekisi mieli kiljua.

Potilas tarvitsee hetki toisensa jalkeen. Ei saa hermostua ja tunteet on myos hyva pakata kaapin peralle odottamaan parempia paivia. Elama on uusilla raiteilla ja kaikkien taytyy olla parannusjoukoissa mukana! Jee,me selvitaan ja pian koittaa parempi päivä!

Vaikeinta on laittaa tunteet syrjaan niina vaikeina paivina:potilas heraa kipuisena ja artyneena.Kommunikointi on lyhytsanaista ja olemus kärsimaton vai kärsivä -kaikki taytyy tapahtua juurikin silla punaisella sekunnilla. Metelia on liikaa, housujen nauha painaa ,tyyny on vaarin ja laakekin tarttuu kurkkuun. Ja apulainen on liian hidas ja tekee kaiken vaarin. Hui. Apulainen hengittaa syvaan,katsahtaa ulos ja miettii, no pian kaikki on paremmin. Kaikki. Ja ihan pian.

Tunnekiellosta huolimatta itsepaiset tunteet pyrkivat joinain paivina pintaan:aamun huonovointisuus tarttuu ja kaikki arsyttaa;juokset paa kolmantena jalkana etka ehdi aamupalaa syoda.Kun istut poytaan juodaksesi seisoneen kahvin,taas tarvitaan jotain,wc-pontto,kuuma vesi, tyyny, laake, kaukosaadin, puhelin, hieronta, vetta..

Sairaan ihmisen elo ei ole helppoa,kipuja on vaikea kestaa ja olo on tukala. Nukkuminen on hankalaa ja vasyneena kivut ovat kovemmat. Taytyy passuuttaa toisia kun itse ei pysty. Olo tuntuu avuttomalta.

Entas sairaan omaisen? Omainen elaa sairaan elamaa ja sairaan arkea. Omat tarpeet kaikkineen on laitettava kaapin uumeniin ja hyvaksyttava kiukunpuuskat, kaskytykset, tokaisut, arjaisyt kaikkineen -hellyytta tai pienintakaan huomiota on turha odottaa, saati kauniita sanoja ja tavallaan ei saakkaan odottaa-toinenhan on sairas. Ja kipuinen.

Itselleni raskainta on menna lapi myrskypilvien, herata jo pahantuulisen vieresta ja elaa toisen kipujen kanssa. Ja todeta ettet vain voi ottaa kipuja toiselta. Jos voisin ottaisin ainakin puolet harteilleni. Vaikea on hyvaksya toisen pahat tuulet ja vetaa raja omille tunteille -hyvaksya sairaan ihmisen toksaytteleva tapa. On vaikea hyvaksya se etta vaikka laitat oman elamasi taysin sivuun,tarkoitan TAYSIN, se ei ole tarpeeksi. Ei riita etta jatat tyot, oman harrastuksen, omat tarpeet, laitat syrjaan lasten tarpeet -kivut risteilevat silti sairaan ihmisen kehossa ja tekevat hanesta karsimattoman. Huhhuh. On vaikea hyvaksya. Teet kaikkesi, mutta se ei riita. Kivut eivat haivy lasnaolostasi huolimatta. Ja se tuntuu kauhealta -on hurjaa seurata vieresta kipuilevaa.

Vaikka arki sairaan kanssa on taynna haasteita,elama maistuu silti, haasteilta ja kokemuksilta. Hyvalla mielella menemme eteenpain eika vastoinkaymiset saa elonkulkua tummennettua. Tulipa minut ryostettyakin eras paiva,mutta sekin kuuluu elon kulkuun. Jokaisesta kokemuksesta selviamme rikkaampana ja tietavaisempana. Osaan arvostaa ilonhetkia viela enemman kuin ennen ja tiedan viela varmemmin etta omasta itsesta on pidettava hyva huoli. Odotan normaaliarkea, mieheni hymya ja hyvaa tuulta, aamuja jolloin laitan perheelle rauhassa aamiaista, perheviikonloppuja, tyopaivia ja oman itsen hellimishetkia. Paremmat ajat koittakoot!