Ihmisen kärsivällisyydellä on rajat. On kärsimättömiä, kärsivällisiä ja kärsiviä ihmisiä. Kärsiä.
Kun se aika kuukaudesta lähestyy on hauska huomata muutokset itsessä: kärsiikö kukaan muu rakkaista kanssasisaristani,erityisesti te suomisieluiset, PMS-oireista? Brasiliassa jokainen nainen tuntuu kärsivän ja jo naiseuden alkumetreillä, 20vuotias nuori neito saattaa valitella PMS-oireitaan-Halooo?
Itse muutun puolihirviöksi. Siis mieheni mielestä. Lasteni mielestä olen varmaankin pelottava ja arveluttava. Mieleni ei kestä eripuraisuutta, ei huutoa eikä riitoja. unentarve lisääntyy, ja samaan aikaan nukun huonosti. Luonto on meidän perheessä järjestänyt niin, että kun itse käyn taistoa PMS oireita vastaan, mieheni muuttuu valittajaksi ja lapset tuntuvat nahistelevan koko ajan. Mieheni valittaa jokaisesta pienimmästäkin asiasta-vaatteita lattialla (juu on sekaista), puuttuu salaatti lounaspöydästä, WC-pönttö ei vedä, laskut on maksamatta... Lapset taas saavat aikaan suuren raivokisan juurikin siitä jäätelötikusta, jolla kukaan ei ole koskaan leikkinyt, tai juurikin siitä ainoasta punaisesta pillistä(vaikka tarjolla olisi kasapäin sinisiä, keltaisia, valkoisia, vihreitä...) Ja sitten paikalle osuu vielä se maailmanvaikein vuokraisäntä tai sähkölaitoksen peruskäytöstavat unohtanut työntekijä. Huhhuh. Puhumattakaan siitä metelöivästä naapurista. Ja mouruavista kissoista. Ja huonosti ajavista kanssakuskeista. Ja hitaasta kassaneidistä. Ja valittavista asiakkaista. Huhhuh.
Kummallista kuinka kaikki ajoittuu juuri tähän naisen "parhaaseen aikaan kuusta"?
Itseäni ärsyttää kun maailma ei yhtäkkiä enää komppaakaan rytmiäni ja ympäristö lähettää epävireisiä energiasäteitä ympärilleni.
Ja pahinta on että aamulla heräät turvonneena,vaikka oletkin juonut litratolkulla vettä ja syönyt hedelmiä ja kaveri kysäisee oletko ollut ulkona edellisyönä, näytät TOOOOSSIII väsyneeltä.
Niin joo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti