Kodin kommervenkkejä

Huikea yhdistelmä. Ja mahdottoman vaikea? Joskus mietin onkohan kaikilla maailman aviopareilla tai millä tahansa pareilla yhtä paljon näkemyseroja, ajatuseroja, kipinöitä ja kekäleitä, kuin tuntuu olevan meikäläisten katon alla. Joku saattaisi heittää syyn sen "ulkomaalaisgigolon" (heh) niskaan, mutta itse olen vakaasti sitä mieltä että mies ja nainen ovat vaan niin mahdottoman erilailla ajattelevia ja toimivia olentoja. Ja tähän soppaan kun lisätään vielä kulttuurilliset erot, niin a´vot, siinä onkin oikea herkkupata valmiina!Padasta löytyy kipinää, kiukkua, tahtojen taistoa, kulttuurien kolauksia, naisen kyyneliä, miehen putkiaivoja ja itsekkyyttä (nainenhan ei koskaan ole itsekäs -jo ihan luonto on luonut naisen aina omistautumaan muille, eikö niin?). Se parisuhdepata on ihanimmillaan kuuma ja tulinen, höyryää rakkauden aromeja, hellyyden hekumaa, kauniita sanoja, ymmärtämystä, raikuvaa naurua, yhteisiä ajatuksia. Kun padalle sattuu huono päivä kaikki kauniit aromit ja tuoksut painuvat pohjaan ja pintaan nousee kitkerä kiukun aromi: kun sinä AINA ja silloinkin, ja, ja,ja... Ja lopputulos on mieli maassa, sydän jäässä -ja siinä ihmispolot, parisuhteen kaunistamat koittavat rauhoittua ja etsiä yhteistä harmoniaa kiukun jälkeen.

Mielestäni mies ajattelee turhan yksioikoisesti asioita -elämähän ei missään nimessä voi olla kovin yksioikoista -mahdollisuuksia niin onnistumiseen kuin epäonnistumiseenkin on monia. Lopputulos riippuu päätöksistä, toimintatavoista, virhearvioista, onnen suunnasta. Mieheni mielestä asiat ovat aina joo tai ei. Ohhoh? Miten niin? Kysynpä vaan, miten niin joo tai ei? Asioita täytyy ANALYSOIDA, POHTIA, MIETTIÄ, ARVIOIDA joka kantilta ennen päätöksen tekoa. Ja tämähän ärsyttää ihanaista miestäni aivan suunnattomasti. Heh.

Hellyys. Mies on hassu olento -on niin kovin M.I.E.S. , mutta toisaalta on ihan kuin pikkuinen hellyydenkipeä koiranpentu, joka kaipaa jatkuvaa huomiota, kosketuksia, kommentteja ym. Tosin nämä kaikki pitää tapahtua oikealla hetkellä, ei silloin kun mies pelaa pleikkaria, ei silloin kun tv:ssä pyörii futismatsi tai uutiset, ei silloin kun sanomalehdessä on kiinnostava artikkeli, ei silloin jos hän miettii sohvalla muita juttuja... Riski huomion antamiseen väärällä hetkellä on siis suuri.

Nainen on luonnostaan huolenpitäjä -täällä naiset huolehtivat miehistään ihan YLI kaiken. Tasa-arvo saa uuden käsitteen Brasiliassa. Vuosien aikana olen kuitenkin huomannut hauskan jutun: itse olen muuttunut YLI-huolehtijaksi. IIIIK. Ja pahinta -se on mukavaa. IIIIIIIIIIK. Miten minä, tasa-arvokasvatti olen päätynyt tähän pisteeseen? Suhteemme alussa olin sotajalalla tätä asettelua vastaan -ensimmäisiä kertoja kun vierailin mieheni (sekaisessa) asunnossa, hän (hyväkäs) oli odottanut minun tarttuvan harjaan ja lakaisemaan lattiaa, tarttumaan sieneen ja pesemään astioita, järjestelemään siellä täällä lojuvia vaatekasoja ja kokkaamaan herkkupatoja. Ja minä? Minähän istahdin tyytyväisenä sohvan reunassa, rentouduin ja höpöttelin niitä näitä.. Suomalaisena ei tullut mielen reunaankaan koskea toisen asuntoon -suomalaiselle KOTI ON PYHÄ. Eikö vain?

Täällä koti on ennemminkin paikka, jonne ystävät tulevat kutsumatta, perhe samoin, jos on tarvetta yösijalle se löytyy aina, ei tarvita suurempia suunnitelmia, ei myöskään sen erikoisempia kahvileipiä saati vierashuonetta, vieras tarttuu pyytämättä harjaan ja lakaisee sotkut, tiskaa tiskit, vie jopa roskapussit, kummallista. Tämä tahti sopiii meikäläiselle, tuntuu hyvältä kun ystävät viihtyvät meillä, tuntuu hienolta että voin tarjota sen pienen nurkan olohuoneesta yöpyjälle ja samalla saamme piristettä normaaliarkeen.

Huoh. Mutta että se parisuhde, ihana kamala rakkaus. Rakkauden voima on suuri, kun sitä tarpeeksi ruokkii, siitä saattaa hyvällä onnella, analysoinnilla, oikeilla valinnoilla, mietteillä, teoilla ja pohtimisella kehittyä hyvä, kaunis ja kestävä parisuhde. Niin. Eikä se missään nimessä ole joo tai ei. Siinäs näitte, miehet.