maanantai 24. elokuuta 2015

Ikäkriisi

Ikäkriisi, mikä se on?? Kyseinen kriisi on kolkutellut ovellani viime vuodesta saakka ja vihdoin voin toivottaa sen tervetulleeksi. En ole koskaan vuosien kuluessa ehtinyt kriiseilemään, eikä siihen ole ollut minkäänlaista tarvettakaan. Minua on aina luultu nuoremmaksi,olen pieni, suhteellisen solakka ja nauravainen -nuoren ihmisen tuntomerkkejäkö?

Erääna lokakuun päiväna minua katsoikin peilistä joku toinen tyyppi -se ei ollutkaan enää se "tyttö", vaan neljääkymppiä lähestyvä keski-ikäinen nainen. Yhä pieni, yhä solakka ja nauravainenkin -tosin posket hiukan lommolla, silmäkulmat täynnä elämisen jälkiä ja auringon vuosien saatossa läikittämä iho. Menin lähemmäksi peilikuvaani ja aloin irvistelemään -tehoaisiko kasvojumppa? Vai olisiko parempi ruveta kÿttämään miljoonia eri rasvoja kiinteyttämiseen, kohottamiseen, sileyttämiseen, hehkuttamiseen?

Kriisin keskellä totesin että olen teinien mielestä jo "vanha" ja kaivoin esille vanhoja(melkein antiikkisia kuvia 15-25vuoden takaa) ja mielessani totesin etta huh, minne nama kaikki vuodet ovat yhtakkia hujahtaneet? Koskaan en ole ajatellut olevani mitenkaan kaunis, aina on ollut jotain ulkonäkömurhetta -finneja,liian iso nenä, liian pienet huulet, liian suorat silmaripset,liian roikkuva tukka,liian paksut jalat ja pullea peppu... nyt yllätyksekseni katselin kuvia ja näinkin söpön vaalen tytön,hymyilevän,symppiksen, iloisen ja energisen,jolla oli kaunis vartalo,kauniit hampaat, silkkiset hiukset,kertakakkisen nastan näköinen pimu!

Naisen mielessä tuntuu aina olevan ongelmia -nuorena kärsin kovasti muodokkaasta vartalostani -yläasteella käytin aina pitkiä lantion peittäviä paitoja, koska rakkaat koulukaverini, ihanaiset pojat aina jaksoivat kommentoida runsasta lantiotani( niinniin poijjaat, jos joku teista tunnistaa itsensa(mina muistan jokaisen),niin tahtomattanne loitte ison trauman teinin mieleen). Vuosien saatossa vartaloni tuottama epavarmuus kaikkosi ja muutettuani Brasiliaan,ymmarsin että olinkin syntynyt vaaraan maahan, oikeassa vartalossa!

Omaan ikäkriisiäni värittää tiiviimmin totuus siitä että kaikki valuu alaspäin- KAIKKI! Posket, silmäluomet, suupielet, kulmakarvat, peppu,reidet, käsivarret -kaikki! Kuukauden tauko kuntosalilta vie mukanaan 6 kk ponnistelut. Sitä ei yhtäkkiä enää olekaan niinkuin 10vuotta sitten!

Katson teinipareja suurella hellydellä, muistellen omia kokemuksia ihastumisista,kuinka tunteet kuljetti lujaa ja korkealla. Katselen omia lapsiani, naureskellen etta 8v. poikani on jo vuoden päästa aitinsa kokoinen. 6vuotiaan tyttäreni tarinoita kuunnellen, toivon että hän välttyisi typeriltä kriiseiltä ja kasvaisi kauniina omana itsenään, mietin aikaa 10vuotta eteenpäin, elämää kahden teinin kanssa, elämää lähellä 5-kymppiä, sitten 6 kymppiä, 7 kymppiä,8 kymppiä humps, ja vuodet vierii,elämä muuttuu, asiat muuttavat tärkeysjärjestystä ja elämän merkityskin saa toisenlaiset sävelet.

Suukkosin kriisin keskeltä, ryppyyntyvä Riina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti