Ajatelmia

Nyt onkin pakko tarttua iaheeseen nimeltä yksinäisyys. Olen pohtinut usein ihmisten masennusta ja siihen johtavia syitä. Yksinäisyys on ehdottomasti suurin masennuksen aiheuttaja. Tai sanotaan yksi suurimmista aiheuttajista. Elämässäni oli kausi, vuosia takaperin, jolloin aikaa tuntui olevan liikaa.Aikaa oli niin paljon että aloin tuntemaan itseni yksinäiseksi ja turhaksi. En tiennyt enää millä täyttää elämääni, ja tyhjyys sisälläni tuntui kasvavan ja kasvavan.

En halunnut enää tavata ihmisiä,en halunnut lähteä mihinkään, paras paikka oli löhöillä omalla kotisohvalla. Vastustin jopa niitä tärkeitä henkilöitä, joiden kanssa aina jaoin arjet ja juhlat. Ja se oli kyllä kauheakauhean synkkää ja vaikeaa aikaa. Tänä kautena luin paljon. Luin paljon ihmisen mielen liikkeistä, psykologiaa ja koitin ymmärää mitä itseni sisällä tapahtuu. Turhaan.

Kausi kesti omalla kohdallani n. vuoden. Ainakin. 3kk vietin melkeinpä kokonaan sisätiloissa, kävin ainoastaan töissä ja kuntoilemassa. Robotin lailla, päivästä toiseen, koitin vain noudattaa ennalta määrättyjä tehtäviä. Työn lisäksi olin laatinut itselleni ennalta määrätyt aikataulut, jotta mieleni pysyisi aisoissa.  Ja käskin itseni vastoin omaa tahtoani liikkeelle. Aloin pyöräilemään. Pyöräilin, pyöräilin,pyöräilin. Vailla määränpäätä ja vailla minkäänlaista mielenkiintoa mihinkään.

Eräs ystävistäni alkoi ihmettelemään, kun en enää käy vierailulla,en soita, kerro kuulumisia. Tuli eräs päivä oven taakse kysymään, mitä kuuluu ja kauhistui -silmistäni oli sammunut elon liekki. Ilo, odotus, nauru, onni, energia. Olin kiusaantunut ja tuntui pahalta. Tilanne tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Koska ei ollut yksinkertaisesti mielenkiintoa mihinkään. Ja olin yksin. Tuntui että ihmiset ympärillä elivät vain omaa elämäänsä, kukin omiin aikatauluihinsa sidottuina. Kiireisinä. Ilman mielenkiintoa mihinkään ylimääräiseen.

Onneksi tuo surullinen kausi on ohi. Pääsin kaiken yli, pakottamalla itseni uusiin kuvioihin. Pakotin itseni etsimään, ja löytämään mielenkiintoa. Pakotin itseni nauramaan ja etsimään pieniä ilon aiheita. Lumihiutaleet, kevään solisevat purot, leskenlehti, kevään tuoksu, puhelinsoitto,uudet kengät,lämmin suihku, pyörälenkki... Ei ollut helppoa ei. Mutta se on mennyttä.

Masennus vaivaa monia, liian monia. Ihmisten pitäisi soittaa useammin, välittää  enemmän. Laittaa tekstiviesti,ksysyä kuulumisia, tehdä yllätysvierailu. Nykyään maailmasta puuttuu välittäminen tai välittämistä on liian vähän ja sen vuoksi ihmiset velloo yksinäisyydessä ja masentuu. Ihmisyys tarvitsee tuekseen toisia ihmisiä. Jotta tuntee olevansa kokonainen tarvitsee toista ihmistä (en tarkoita parisuhdetta), tarvitsee korvan joka kuuntelee, oma persoonamme muotoutuu toisten ihmisten myötä.

Täällä kaukana omistani oleskelu on muokannut omaa itseäni paljon. Toki aikuistuminen on kai osa sitä muutosta, sitä vakavoituu vastuun kasvaessa. Nykyään on ohimeneviä hetkiä kun tunnen itseni "Riinaksi", len toisenlainen Riina, toisenlaisessa ympäristössä, jossa pikkuhiljaa koitan saada takaisin "sen Riinan". Vuosien saatossa hukkasin oman persoonani, hukkasin "sen" Riinan, jona kaikki, ainakin useimmat minut muistavat. Mitkä sanat kuvaisivat minua parhaiten? Arvailen muutamia -iloinen ,nauravainen, aina hyvällä tuulella, paljon ystäviä, pinkki, hauska, hulluttelija, puhuu ja tanssii paljon...

Masennusta ei ole helppo tainnuttaa, mutta älä suostu olemaan uhri. Taistele vastaan kaikin mahdollisin tavoin, etsi apua, etsi ystäviä, tarkastele itseäsi, hanki harrastuksia, älä jää yksin. Ja jokainen voisi tietenkin tehdä sen yhden puhelinsoiton tai tekstiviestin, voisi sopia treffit sen kaverin kanssa, joka on joskus mielessä, mutta, "eipä nyt vaan oo ollut aikaa soittaa". Ehkä jos tänään soitat, saat jollekulle pienellä eleellä hyvän mielen. Ihmisen onni lähtee itsestä.