tiistai 28. helmikuuta 2012

Oodi Oppaille

Joskus mielen valtaa ihan hurja ikävä. Arvaappa mitä? OPASAIKOJA. Voi opasaikojen aikoja. Sanoisin että elämäni parasta aikaa, se on sitä opasaikaa! Muistelen lämmöllä hetkiä opastalon terassilla, viiniä lipitellessä, kahvia lotkiessa ja päikkiä ja retkiä puidessa... Ensimmäinen Info 150 ihmisen edessä. Ja yksin. HUI. (Muistatko Sanna?) Hanian ensimmäinen kaupunkikierros (jossa pelkäsin eksyväni sokkeloisessa vanhassa kaupungissa. Elafonissin kahluusaaret ja vesipuistopäivystykset. Inglesin hurja asiakasralli ja Oo Las Palmas. Albufeiran ihanat falesiat ja vanhan kaupungin sardiinien tuoksut. Pattayan hurja yöelämä, kaikkine kummallisuuksineen. Kwaijoen ihana retki ja Jac Pier, oliko se Jac Pier? Bulgarian zopska-salaatti ja mafian bisnekset. Krabin uskomattomat maisemat ja tsunami. Madeiran levadat ja kiemuraiset vuoristotiet. Brasilia ja rakkaus. Voi sitä aikaa -voiko olla mielettömämpää työtä kuin matkustella, oppia miljoonia uusia asioita, tutustua uusiin ihmisiin ja paikkoihin? Oppia uusia tapoja, saada kosketus erilaisiin kulttureihin, joista imeä itselle ne parhaat jutut. Se on se opastyö.


Vuosien oppailun jälkeen olen täytttänyt elämän reppuni värikkäillä kokemuksilla, tiedolla ja erilaisilla persoonilla, joiden kanssa on jaettu kotia ja työtaakkaa vaihtelevasti. Ei se oppailu aina tietenkään parasta herkkua ole, on ongelmia, joihin pitää löytyä ratkaisu joskus aivan mahdottomia ongelmia, joihin itse asiassa ei ole yksinkertaista ratkaisua, mutta löydyttävä on. Monta kertaa asiakkaan kiukun ottaa henkilökohtaisesti, vaikka ei pitäisi. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta pitäisi. Tai haluaisi. Joskus täytyy kuunnella hipihiljaa vaikka korvat helottaa punaisena ja silmät pullistelee kiukusta -hetkinä jolloin tekisi mieli tempaista nimineula rinnuksista ja huivi kaulasta ja sanoa soronnoo -tämä opas lähti nyt. Se on sitä opasarkea.


On hetkiä jolloin kieli on solmussa ja puhe ei kulje täydessä retkibussissa -muistan erään kaupunkikierroksen kun kurkku rupesi takkuilemaan -bussin takaosasta lähetettiin 6 askia pastilleja opaspololle..Muistan valituksen oppaasta joka kertoi liikaa omia kokemuksiaan, koska asiakkaat olivat tulleet etsimään ja vierailemaan moskeijoissa (tosin Brasiliassa ei moskeijoita ihan joka nurkalta löydä..) Muistan pienet valkoiset valheet -opashan tunnetusti tietää kaiken niin maasta, maan alta kuin taivaasta. Kysyä voi siis mitä vain ja vastaus yleensä on jo hanskassa. mm tapaus Kalliolintu on ikuistettu erään asiakkaan videonauhalle. Kerran jouduin kylmiltäni (hätätapaus) kaupunkikierrokselle -kaupungissa jossa olin kerran käynyt maahan saapuessani ja aikaa oli kulunut jo useampi kuukausi. Se oli improvisointia parhaimmillaan.


Oppaalta vaaditaan improvisointikykyä, faktatietoa, halua kiinnostua ja ottaa selvää, kielitaitoa, ihmistuntemusta, sympatiaa, empatiaa, ja kaikenlaisia muita mahdollisia ihmissuhdetaitoja. Tarvitaan myös hiukan sairaanhoitoalaa, perustietoa lääkkeistä sekä joskus jopa äidillistä ja isällistä otetta. Joskus on tarvetta royhentää rintaa ja ottaa topakka asenne, kuten kollegani äkkijyrkkä osasi hienosti tehdä -eipä siinä silmille hypitty. Lisäksi on hyvä omata organisointikykyä, täsmällisyyttä ja matematiikkaa. Esiintymiskyky ja yleisön haltuunottamista ei suinkaan voi unohtaa -kutsuttakoon sitä "lavasäteilyksi¨ -joka jokaisella on omanlaisensa.


Omassa mielessäni kannan paljon muistoja, jotka nostattavat hymyn huulille: ihanista kollegoista, pitkistä illoista, ihanista asiakkaista, kiperistä tilanteista, omituisista matkaajista, oudoista opastaloista, tunteesta saapua uuteen kohteeseen, tutustua, nähda ensimmäiset asiakkaat ja kotiutua uuteen paikkaan ja menoon. Haistelut, maistelut ja uuden rytmin haku. Kunnes taas, ympyrä sulkeutuu kausi loppuu ja edessä on uudet haasteet uudessa kohteessa. Haikea hetki, joka samalla aiheuttaa kutkutusta vatsanpohjassa, koska edessä häämöttää jo uusi ovi!


Vielä tänäkin päivänä "kärsin" 6kk välisistä levottomuuskohtauksista. Ja syy on täysin tässä maailman parhassa työssä, jota tein aikani. Jälleen kerran kaivan albumit ja avaan kuvatiedostot koneelta, vaivun muistoihin ihaniin -tuoksuihin, hajuihin, tuntemuksiin, sydämen tykytyksiin, korvien helotuksiin... -ikävä on jopa "lypsymekkoa" kaikkine herkullisine ruutuineen!

12 kommenttia:

  1. Ja miten onnekkaita olivatkaan asiakkaat, jotka saivat sinut oppaakseen! En ikinä unohda, että maailmasta voi löytyä niin suuria sydämiä tuntemattomia kohtaan kuin sulla ja Miialla. Nimim. panikoiva 17-vuotias joskus Albufeirassa.

    Ihanaa Riina että pidät tätä blogia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pikku-Ellu, en niin koskaan unohda niita Albun outoja tapahtumia=) Ikavankin taahuman johdosta seuraa jotain hyvaa -nimittain opin tuntemaan sut!!

      Poista
  2. Äkkijyrkkäkin ajautui kauas opaselämän muisteloihin luettuani oodin oppaille. Miss Äkkijyrkkähän tunnetaan myös pilkunviilauksesta ja miten mä muistaisin, että se kuuluisa lintu oli thaimaalainen kololintu siellä Kwaijoen maisemissa??!!?? Vieläkö osaisit matkia tokee- tai monitoriliskoa? :) Oi niitä aikoja! Voi kun joskus voisi täältä arjen keskeltä palata päiväks Pattayaan, kuukaudeks Kuubaan... Suukko ja rutistus hassulle Ripi Riuskaselle! Pusut lapsille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Äkis! Nää muistot on niin parhautta -Pattayalla kyllä sattu ja tapahtu monenmoisia outouksia! Mulla on oikeesti ihan mieletön ikävä välillä näitä aikoja-sitä huumaavaa vapauden tunnetta vieraassa maassa ja matkustelia, lentokentän kuulutksia -sitä sähläystä ja järjestäytymistä juuri koneen laskeuduttua ja niitä syviä huokauksia kun arri meni hyvin ja kakki asiakkaat oli omissa koloissaan tyytyväisinä -niin että kohtahan se hätäri taas jo kilahtaa.. "arskamatkat RIKU" Buhahhahhhaaahhaaaaaa=)

      Poista
  3. Kylläpä haikeus tuli munkin mieliin tekstiä lukiessa, mutta samalla nousi myös mieleeni omia muistoja opasaikojen tilanteista -hauskimpana muistan Roodoksen hätähelikopterin, mikä olisi pitänyt tilata 5 minuutissa tuuliselle rannalle ja hakemaan suomimatkaaja pois saarelta Mafian kynsistä -ja tietysti suomen armeijan lennostokin saattamaan. Pikkasen lahjetta tutisutti 2 metrisen äijän huutaessa, mutta tarvittaessa tästäkin varsin lyhyenlännästä vartalosta tiukka vastus irtosi (vaikka selkäkaarella katsoin ylös taivaisiin, ei katse ollut pyyteetön ja siunausta anova ;)). Tilanteen rauennettua ei Ouzo ole maistunut koskaan niin hyvälle! Niinpä niin. Niistä vaikeista hetkistä aina ihan käsittämättömiin tilanteisiin ja unohtumattomiin elämyksiin. Niitä riittää meillä jokaisella tuota värikästä työtä tehneelle. Kaikista tilantaista on selvitty ja juuri sen vuoksi olen tänä päivänä juuri tällainen -hyvä niin, elämä on opettanut minuakin mutta eniten opetti tuo opaselämä! Siitä kiitos kuuluu monelle!
    -Henni
    ps. enkä tiedä edelleenkään montako prosenttia maitopurkin hinnasta saa lehmänomistaja..en tiedä vastausta edes suomalaisesta maitopurkista!

    VastaaPoista
  4. Oi Riina! Makin muistelen niita yhteisia PDI aikoja aina valilla. Olen vielakin yhteydessa Helluun, Ullaan ja Seijaan. Olihan siella niita transuja joo ja sitten niita tervetulo-tilaisuuksia ja niita transu-kaljoja kans!! Huhhuh!!
    Mutta kaikesta selvittiin!! Jihhuu!!
    Nyt elama on vienyt meita eteenpain uusiin seikkailuihin. Ma pidan opasaikoja yhtena parhaana oppikouluna elamaan. Ja sen ajan elamasta ja oppaista on tullut paljon hyvia ystavia koko elaman ajaksi!
    Un beso y abrazo muy fuerte!! =D
    Anna

    VastaaPoista
  5. Riina-Riku Armas, ihanaa tekstiä, niin totta ja todellista kuin olla vain voi. Vielä hetken haen oppeja Kenian auringon alta. Tämä maa herättää paljon samoja tunteita ja tuntemuksia, ihastuksia ja vihastuksia kuten Brasilia - oiskohan se yksi syy miksi olen viihtynyt täällä niin hyvin. Ihan vielä en jää raunioksi - ainakin hetki vielä aurinkoisena oppaana pitkin poikin maapalloa - katsotaan miten pitkään tuo hetki kestää. Hirmuiset halit ja rutistukset sinulle ja koko teidän poppoolle. Milloinkahan meidän tiet risteävät seuraavan kerran?

    VastaaPoista
  6. Hannis sua on niin monesti iksupiksupim! Ehka jossain kaarteessa joskus viela tavataan! Oppailu on ihanaa, hetkittain toki kamalaa kuten muistamme eraan jolle opas Raitio de Melo aiheutti vain kamalia ongelmia.. vaihtamalla huoneen merenrantahuoneeksi ym. hirvittavaa. Sun kuvat Keniasta on aivan ihanan ymmyrkaisen upeita! Haleja ja rutistuksia maailmalle!

    VastaaPoista
  7. Entinen AMn opas minäkin ja vaikka vain vuoden olinkin, niin tää teksti osuu ja uppoaa. Palaan lukemaan tätä aina uudelleen, kun pahin ikävä iskee, ehkä vain sen takia, että tuntuu et joku muukin ymmärtää :)

    VastaaPoista
  8. Muistatko kun oltiin koneessa matkalla Brasiliaan! Matkalla luettiin prujuja Brasiliasta, jotka olimme saaneet pääkonttorista. Meitä kuulutettiin lentokoneessa nimiltä ja siitä sekin seikkailu sitten alkoi tsunami kokemuksen jälkeen. Minäkin kaipaan opasaikoja... Niitä on kiva muistella ja kyllä ne kaikki kokemukset ovat olleen elämän rikkaus.

    VastaaPoista