tiistai 28. maaliskuuta 2017

Finanssiviisarin heilahteluja

Olkoonkin niin etta Brasiliassa lapset tulevat kalliiksi, synnytyksesta lahtien.

Viikko sitten vierailin "lempi"laakarilläni, jonka avulla Antony, esikoisemme syntyi 10 vuotta sitten. Brasiliassa on hankala loytaa ammattilaista, joka suostuu normaalisynnytykseen -keisarinleikkaukset ovat huomattavasti yleisempia ja myos laakarien suosimia. Jos ihmettelet miksi, niin kyseessa on tietenkin raha. Mikas muukaan?
Masun kasvatus on alkanut!!!
Brasiliassa vaihtoehtona on valita yksityinen sektori tai julkinen sektori. En sano etta kumpikaan on huonompi tai parempi -silti julkinen sektori epailyttaa monia kauhutarinoita kuulleena: kaksi vuotta sitten eras kollegani menetti vauvan 8:lla kk, koska laakari ei suostunut yksinkertaisesti ensiavussa edes vilkaisemaan mita oli tapahtumassa. Tokaisi yksinkertaisesti "Ei vauva tanne voi syntya" ja kaannytti potilaan matkoihinsa. Seuraavaan sairaalaan paastessaan, oli liian myohaista, vauva syntyi kuolleena. 8kk. Lisaksi kauhuvideot tapotaysista sairaaloista, joissa toiset potilaat auttavat aitia synnyttamaan vastaanotossa, henkilokunnan puuttuessa, saa ihon kananlihalle. Tapahtumia on lukuisia, tarinoita enemmankin kuin kertojia. Kauhutarinat pelottaa aina. Siina myos yksi syy keisarinleikkauksien suosimiselle: kuinka moni aiti rohkenee nousta vastaan laakaria joka sanoo etta sina olet liian pieni alatiesynnytykseen. Vauva ei mahdu luonnollista reittia.

Synnytykseni tulee maksamaan 7500realia (2350 euroa) + laakarikaynnit 160realia (50euroa)/kaynti +ultra 140-200realia(43 -62 euroa)/ultra+verikokeet 300realia(93euroa). Niin, koko potti noin 3500euroa.

Tassa yksityinen synnytyshuone

Haluan useista Brasilialaisista poiketen normaalisynnytyksen. Mieluiten intiaanien lailla kyykkaillen. Ilman kipulaakkeita. Kiroillen ja sadatellen. Olen hullaantunut synnytykseen -matka kipujen kautta perille on jotenkin niin alkukantaista, niin ainutlaatuinen kokemus paasta sielunsa ja kehonsa aarirajoille etten vaihda synnytyskokemustani jos ei ole hengenvaaraa.

Maanantaina kavin ensimmaisessa Ultrassa, ja yllatyksekseni pieni ihmisenalku oli jo tunnistettavissa! Ensimmaista kertaa jannitin, ensimmaista kertaa sydan jyskytti ja kupliva nauru taytti mieleni -olihan se aika sopo kolmesenttinen, pieni ihmisalku, joka huitoi ja polski vikkelasti sinne tanne.


Pieni ihmisalku potki ja heilui vimmatusti, kerrassaan herkistava hetki!

Alkuviikkojen mahdoton stressi ja hermostuneisuus ovat siis vihdoin hiukan lauhtuneet. Pikkuihmisen kehitysta seuraillen ja mahan kasvua odotellen,


Helleterkuin Riina Rikunen






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti