Eilen törmäsin erääseen artikkeliin/kolumniin jossa kirjoittaja pohti omiin havaintoihinsa pohjautuen nykyajan "vapaampaa" ja ymmärtävää kasvatusta, joka luo lapselle "rajattoman" maailman ja samalla tunteen että on kaikkivoipa. Kirjoittajan mukaan ymmärtävän kasvatuksen myötä ovat lisääntyneet huutelut, väkivallanteot, ampumiset ja muut raakuudet. Ja tästäpä pulpahtelikin mieleeni tuhansia ja satoja ajatuksia ja mielipiteitä. Ja väkisinkin aina vertaan Suomea ja Brasiliaa.
Brasiliassa lapset kasvatetaan "ymmärtäväisesti" -itselleni ehkä joskus liiankin ymmärtäväisesti. Mutta. Brasilialaisella on usein erittäin hyvä itsetunto, korkea kansallistunto, sisäinen ilo ja luonnollinen ystävällisyys. Brasilialaiset tekevä ja saavat helposti ystäviä. Kaikki mahdollinen ja mahdoton ollaan valmiita jakamaan -omasta ruoka-annoksesta, olkoon se sitten hodari tai salaatti tai pihviannos tarjotaan aina ensin muille, samoin menetellään juomien kanssa. Yhteiskunnassa elää jakamisen periaate.
Itse muistan erään illanistujaisretken opasajoilta, jossa maisteltiin paikallisia makuja; yksi illan herkuista oli paistettu juusto, joka oli tarkoitus pilkkoa brasilialaisittan ja jakaa kaikkien kesken. Eräs suomalainen kuitenkin iski haarukan juustokönttiin ja söi koko juuston. Ja olen varma ettei tässä tapauksessa käynyt mielenlaidassakaan että annos oli tarkoitettu kaikille.
Lapsen kasvatuksen voimakkain lähtökohta on rakkaus. Brasiliassa lähes kaikki rakastavat lapsia, eivät häiriinny lapsen itkusta tai metelistä. Jos lapsi kiukuttelee yleisellä paikalla ihmiset tulevat hyväntahtoisesti juttelemaan lapselle, koittaen auttaa äitiä tai isää kiukkupirpanan kanssa. Lapset huomioidaan aina, heille jutellaan yhtä lailla kuin aikuisillekin (joskus jopa enemmän) ja tehdään heti ensi metreiltä selväksi että lapsi on tärkeä. Miehet, ikään, kokoon ja näköön katsomatta lepertelevät ja leikittävät lapsia. Poikalapset leikkivät tyttölasten kanssa ja lepertelevä vauvoille. Hyvissä ravintoloissa on lapsille leikkipaikka. Ostoskeskuksissa on lapsille oma puuhapaikka. Brasiliassa vauva elää ensikuukaudet sylissä. Rattaita käytetään vähän. Ainakin Suomimittarilla.Ostareilla lapsi kulkee sylissä tai kävelee. Ravintoloihin lapset ovat tervetulleita. Vanhemmille pienten lasten kanssa on erillinen jono supermarketeissa ja kassantäti juttelee lapsille.
Brasiliassa äitinä olo kivaa. Tuntuu hyvältä ettei lapsesi häiritse kanssaihmisiä. Omani ovat enemmän brasseja kuin suomalaisia. Äitinihän sen nätisti totesi, että kyllä niissä brassiveri virtaa. Niin, kun on niin paljon virtaa. Tampereella äitini synttärilounaalla kaatui pöytään kokis, tuolille tyttöni oksensi ja muutenkin seurueemme oli keskimääräistä äänekkäämpi. Kun 3 tunnin lounassession jälkeen keräilimme tavaroitamme, tuli tarjoilija rupattelemaan. Kysyi mistä seurueemme on ja totesi että "niin Italialaisetkin ovat aika äänekkäitä, mutta lapset ovat kyllä kovan kurin alla." Siihen totesin ¨nauraen että "nii-in, olemme vielä aika kaukana Italiasta" Anoppini seurasi uteliaana toista lapsiperhepöytää jossa 1vuotias istui hissunkissun syöttötuolissa ja 4 vuotias söi paikoillaan hipihiljaa ja rauhassa ranskanperunoita ja nakkeja -ihmetteli kuinka ne nyt noin?
Asioilla on toinenkin puoli. Toki. Eräänä päivänä 2vuotias kärsi kiukkukriisistä ja minä suomalainen äiti annoin lapsiparan itkeä. Olimme kotona. 15minuutin jälkeen kuulin taputusta (täällä taputellaan kun ei ole ovikelloja) ovemme takaa ja naapurista oli tullut nainen katsomaan mitä tapahtuu kun lapsi itkee niin kovin. Oli silminnähden yllättynyt kun avasin oven ja totesin että 2vuotiaalla on nyt kriisi. Nainen (n.10v. nuorempi kuin minä) ei näyttänyt ymmärtävän ollenkaan -aih, ajattelin että lapsi oli vain isänsä kanssa -mitä jos lähtisit kävelemään (tarkoittaen lapsi sylissä kukkien ja puiden katselua) lapsen kanssa, haluatko että minä vien, voin kyllä auttaa.. Tavoite on siis saada lapsi lopettamaan itku, millä tahansa lepyttelykeinolla, eikä antaa lapsen itkeä. Suomalaisessa päässäni mietin että kyllä se itku siitä loppuu itkemällä (jos vaan omat hermoni jaksavat).
Lapset myös kulkevat vaipoissa äärettömän pitkään jopa 4v. asti, syövät tuttia joskus 7vuotiainakin ja juovat tuttipullosta jopa 10v.!!!
Joka maassa ja joka perheessä on omat tapansa. Itseäni ihan kutkuttaa ajatus että 16v. Antony kulkee äidin kainalossa tai oikeastaan äiti kainalossa ostarilla. Niin ne teinipojat täällä tekee.
Kasvatuksen tärkein lähtökohta on rakkaus. Kun olet rakastettu, opit rakastamaan. Kun saat kehuja, opit kehumaan. Kun tunnet itsesi tärkeäksi, opit myös arvostamaan muita. Kun sinulle puhutaan, opit puhumaan. Kun sinua halataan, opit halaamaan. Hyvä tulee hyvän luo -kun kuuntelen omien villiveristeni leikkejä, useimmiten hymy nousee huulille. Onneksi. Halaus kaikille vanhemmille -vanhemmuus on elämämme tärkein tehtävä!
