tiistai 28. maaliskuuta 2017

Finanssiviisarin heilahteluja

Olkoonkin niin etta Brasiliassa lapset tulevat kalliiksi, synnytyksesta lahtien.

Viikko sitten vierailin "lempi"laakarilläni, jonka avulla Antony, esikoisemme syntyi 10 vuotta sitten. Brasiliassa on hankala loytaa ammattilaista, joka suostuu normaalisynnytykseen -keisarinleikkaukset ovat huomattavasti yleisempia ja myos laakarien suosimia. Jos ihmettelet miksi, niin kyseessa on tietenkin raha. Mikas muukaan?
Masun kasvatus on alkanut!!!
Brasiliassa vaihtoehtona on valita yksityinen sektori tai julkinen sektori. En sano etta kumpikaan on huonompi tai parempi -silti julkinen sektori epailyttaa monia kauhutarinoita kuulleena: kaksi vuotta sitten eras kollegani menetti vauvan 8:lla kk, koska laakari ei suostunut yksinkertaisesti ensiavussa edes vilkaisemaan mita oli tapahtumassa. Tokaisi yksinkertaisesti "Ei vauva tanne voi syntya" ja kaannytti potilaan matkoihinsa. Seuraavaan sairaalaan paastessaan, oli liian myohaista, vauva syntyi kuolleena. 8kk. Lisaksi kauhuvideot tapotaysista sairaaloista, joissa toiset potilaat auttavat aitia synnyttamaan vastaanotossa, henkilokunnan puuttuessa, saa ihon kananlihalle. Tapahtumia on lukuisia, tarinoita enemmankin kuin kertojia. Kauhutarinat pelottaa aina. Siina myos yksi syy keisarinleikkauksien suosimiselle: kuinka moni aiti rohkenee nousta vastaan laakaria joka sanoo etta sina olet liian pieni alatiesynnytykseen. Vauva ei mahdu luonnollista reittia.

Synnytykseni tulee maksamaan 7500realia (2350 euroa) + laakarikaynnit 160realia (50euroa)/kaynti +ultra 140-200realia(43 -62 euroa)/ultra+verikokeet 300realia(93euroa). Niin, koko potti noin 3500euroa.

Tassa yksityinen synnytyshuone

Haluan useista Brasilialaisista poiketen normaalisynnytyksen. Mieluiten intiaanien lailla kyykkaillen. Ilman kipulaakkeita. Kiroillen ja sadatellen. Olen hullaantunut synnytykseen -matka kipujen kautta perille on jotenkin niin alkukantaista, niin ainutlaatuinen kokemus paasta sielunsa ja kehonsa aarirajoille etten vaihda synnytyskokemustani jos ei ole hengenvaaraa.

Maanantaina kavin ensimmaisessa Ultrassa, ja yllatyksekseni pieni ihmisenalku oli jo tunnistettavissa! Ensimmaista kertaa jannitin, ensimmaista kertaa sydan jyskytti ja kupliva nauru taytti mieleni -olihan se aika sopo kolmesenttinen, pieni ihmisalku, joka huitoi ja polski vikkelasti sinne tanne.


Pieni ihmisalku potki ja heilui vimmatusti, kerrassaan herkistava hetki!

Alkuviikkojen mahdoton stressi ja hermostuneisuus ovat siis vihdoin hiukan lauhtuneet. Pikkuihmisen kehitysta seuraillen ja mahan kasvua odotellen,


Helleterkuin Riina Rikunen






perjantai 3. maaliskuuta 2017

Yllätys

Hups!

Ops!

Hupshupshups! Onko siinä oikeasti kaksi viivaa? Suljen ja avaan silmäni pariinkin kertaan -viivoja piirtyy selkeästi kaksi. Mieheni väittää viivoja olevan vain yhden, vaikka niitä on selkeästikin kaksi. Ohhoh. Äidiksi kolmannelle? 4kymppisenä kukkiksena?

Viimeiset kaksi vuotta olen leikitellyt ajatuksella, tai paremminkin ME olemme leikitelleet ajatuksella -jos meitä olisikin 5 (+neljä kotieläintä), kuitenkaan sen isommin unelmaa tai leikkiä toteuttamatta. Nuorimman ollessa 7v, rohkeus alkaa uuteen ruljanssiin on ollut vähissä -ja Brasiliassa lapset tulevat kalliiksi, sekin vielä. Monesti perheen kasvattaminen kaatuu finanssipuoleen; kuukausittaiset ylläpitokulut ovat korkeita. Ajatella, että perheen perustaminen kaatuu rahavaikeuksien vuoksi! Oletko ikinä ajatellut sellaista mahdollisuutta?

Yllätys saapui kuin kaunis tähdenlento, nopeasti, täynnä valoa ja yllättäen, ja vieläpä 12 vuotispäivänämme. Olen raskaana, meille tulee vauva.

Testin tekemisestä on kulunut kaksi viikkoa ja nämä 14 päivää ovat olleet täynnä erilaisia tunteita ja huolia: vessakäyntejä, huolta tulevaisuudesta, mistä ei kukaan vielä tiedä, huonovointisuutta yöllä, aamulla, päivällä ja illalla. Vessaan. Paineen tunnetta jaloissa. Vessaan. Hengenahdistusta. Flunssaa. Vessaan. Huonosti nukuttuja öitä ja tropiikin tuskaista kuumuutta. Vessaan.

Yllätysraskaus (onko se itseasiassa yllätys?), on herättänyt monia huolia mielessäni, on stressannut arkeamme ja herättänyt monia epävarmuuden tunteita. Epävarmuuden lisäksi fyysinen huono-olo ja jatkuva kuvotus ovat olleet kuin isku palleaan. Minä, aina aktiivinen, terve ja kykenevä Riina makaankin yhtäkkiä sängynpohjalla täristen heikkona, sydän jyskyttäen ja oksennusta pidättäen.

Vuosien äitiyden jälkeen uusi raskaus avaa uusia mahdollisuuksia: mahdollisuuksia parempaan vanhemmuuteen, mahdollisuuksia kasvamiseen, mahdollisuuden nauttia raskaudesta viimeistä kertaa, mahdollisuuden kokea synnytys vielä kerran, mahdollisuus imettää vielä kerran, mahdollisuus isoveljelle ja siskolle: kokemus uudesta tulokkaasta.

Öisin mietin vauvantuoksua -muistankohan sitä enää? Mietin miltähän tulokas näyttää, brasilialaiselta vai suomalaiselta? Mietin mekkoja ja shortseja, tutteja, vaippoja, tulevaisuuden painavaa vatsaa, synnytystä, turvakaukaloa, vauvansänkyä, siivousapua, rahanmenoa, rahantuloa, lasten koulua, arjen pyörittämistä.... APUAAAA! Jälleen kerran saan itseni kiinni turhien murheiden maailmasta -ja voin huonosti. Kuvottaa.

Yllätys saapui kuin kaunis tähdenlento, nopeasti, täynnä valoa ja yllättäen :
Olen raskaana, meille tulee vauva.

Riina