Ystäväni, Ihanaiseni, antoi idean -Riina mikset alkaisi pitämään blogia? Blog. Blogi. Bloggailla. Tämä on siis se kanava mitä pitkin voit laittaa höyryt ja huurut ulos koko kansan luettavaksi! Ja tarinoitahan riittää..
Tänään on jälleen yksi aurinkoinen päivä, ulkona täytynee olla +32 astetta, mutta täällä toimiston sisätiloissa tarkenee hienosti ilma hikipisaroita. Hassua, kuinka joka aamu todellakin heräät kuumuuteen. Hassua myös kuinka joka aamu ennen aamiaista on raivattava ensin sisukas ja toimelias muurahaisarmeija pois pöydältä. Ennen pyykkien laittamista koneeseen on hyvä tarkistaa ettei koneeseen ole pujahtanut pikkuisia sammakoita "perereca". Yhtenä päivänä tyhjensin koneen ja sieltähän tupsahti aina viimeisenkin huuhtelun läpikäynyt pikkusammakko. Ja vielä hengissä! Raukka, tuli melkein itku, sammakon pikkukorva oli haavoittunut ja yksi sormi pudonnut pois vesimyllyssä, mutta hengitti, tosin hyvin kiivaasti. Sammakko Urhea takertui kotipihan hibiscukseen ja siinä hengitteli 24 h, kunnes katosi. Toivottavasti selvisi ja sai hyvän elämän -ainakin sammakkokavereiden keskuudessa niitti mainetta. Toissapäivänä oli taas pyykinpesun aika -ja kukas siellä? Sammakko Urhean kaveri, joka ei ollut selvinnyt yhtä onnekkaasti vesimylly-matkasta..
Illan hämärtyessä on hyvä varautua kuuluisiin brasilialaisiin hyttysiin -hiljaisia ja nopeita (vastakohtia itse brasseille..) ja pistos aiheuttaa ärsyttävistäkin ärsyttävimmän kutinan! Hyttysmaila siis heilumaan heti klo 17 jälkeen. Illan tullen saapuvat myös isot muurahaiset, Suomessakin tunnetut kusiaiset -Suomen kusiaisen brassiserkku tosin harvoin tarraa hampaillaan kiinni, kunhan tallustelee pitkin lattioita ja seiniä, sinänsä siis harmiton tapaus.
Eräänä iltana ollessani yksin kotona (mieheni oli runsaiden vesisateiden vuoksi jäänyt lähikaupunkiin, koska tie oli poikki tulvan takia...), istuskelin tyynesti sohvalla ja kirjoittelin ajatuksiani. Ajatuksiini syventyneenä aloin kuulla kummallista rapinaa keittiöstä, josta tietenkin olin sammuttanut valot (jotta säästämme sähköä). Siristelin silmiäni ja kauhukseni näin keittiön pöydälla keksipakettia aukovan Timbún!!! IIIIIK. Tämä otus on jopa kissankokoinen, pitkäkuonoinen ja -häntäinen ja erittäin utelias, suomeksi sitä kutsutaan nimellä jokirotta. Omaa 4 jalkaa, pitkän hännän ja pehmeän turkin. Ihan veikeän oloinen kaveri kunhan pysyy ulkona, omilla maillaan. Illan pimeydessä alkoi urhea sota Timbua vastaan, jonka olin päättänyt häätää ulkosalle, keinolla millä hyvänsä. Kaikki "aseet" olivat tietenkin keittiön pimeimmässä nurkassa ja samaisessa nurkassa ainoa valopainike. Muutaman hysteerisen kiljaisun säestämänä Timbú hyppäsi piiloon mieheni kenkään josta jatkoi pienen piiiloilun jälkeen ulkosalle. Timbú on sinänsä aivan harmiton otus, mutta sen ympäriinsä jättämät "kakkakepposet" saattavat hiukan kiristää hermoja.. Otus rakastaa kuollakseen oman maan sokeriruokoviinaa, Cachaçaa, jota ihmiset usein laittavat tarjolle napatakseen tämän nopeajalkaisen veijarin. Kun pahaa-aavistamaton Timbú litkii Cachaça-kipon tyhjilleen, niin johan alkaa tassut heittää -usein otus pyörii ympyrää oman häntänsä perässä, kunnes joku hyväkäs nappaa sen parempaan talteen -joko korppikotka "Urubu" tai sitten ihminen. Sanovat että Timbuja myös syödään -huh, kaikkeahan sitä täällä tropiikissa.
Kotimaastossamme siis pyörii kaikenlaista karvaista ja karvatonta otusta -kulmien kingi on ehdottomasti "Monni" kollikissa, joka tallustelee rintakehä pullollaan, ei pelkää mitään -ei edes minun ja mieheni kuuluisaa kissapelotustaktiikkaa: "haramasulumlamsraabarakoo" mikä yleensä tepsii. Välillä etupihalla seisoa tollottaa aasi jos toinenkin, joskus melkein talon kokoinen hevonen rouskuttaa ruohoa. Beija-flor kolibri vierailee kotipihalla joka aamu juomassa annoksen hibiscusmettä. Puhumattakaan nyrkin kokoisista koppakuoriaisista! Ne ne vasta ovat jotakin -ääni on yhtä kova kuin mopossa! Jos megakuoriainen lentää päin niin siinä on varmasti silmät mustina -kuoriaiset eivät tosin ole millään lailla agressiivisia. Hämähäkkejä on tuhansia erilaisia, kun muutimme nykyiseen asuntoomme, niin tervetuliaisina oli ensimmäisenä aamuna kämmenenkokoinen karvajalka, ulko-oven viereisessä seinässä. Olimme varmaankin häätäneet hämähäkkiparan omasta kotoaan...
Lämmössä ei puutu elämää, sitä on joka puolella -mihin ikinä katsot: maassa, maan alla, nurkissa, jauhokaapeissa, katossa, katolla, seinissä, listojen alla.. hassuinta on että kaikkeen tottuu -myös siihen mustaan muurahaisarmeijaan ennen aamiaista. Silloin kun se armeija puuttuu -jotain on vialla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti