Tärkeä neljänkympin rajapyykki lähestyy. Hauska leikkiä ajatuksella ikäkriisistä. Mielenkiintosta huomata muutokset itsessään. Eräs tuttavistani totesi ettei todellakaan ole alkanut hoitamaan puutarhaa ja kuokkimaan kukkapenkkejä, vaikka onkin jo neljäkymmentä. Sen sijaan jatkaa samaan tahtiin viikonloppuhulinoissa kaupungin kuumimmissa menomestoissa.
Kukkapenkkien kuopsuttaminen tuo itselleni sisäistä rauhaa. Kasvieni päivittäinen hoito ja tarkkailu on muuttunut yhdeksi miellyttävimmistä rutiineistani. Hyväntuoksuinen kotipihalla kasvava limettipuu tarjoaa tuoreita, myrkyttömiä hedelmiä keittiööni, puhumattakaan yrttitarhan antimista. 10 metrinen Baoba muistuttaa luonnon voimasta ja ihmeellisyydestä. Puhumattakaan lukuisista pienistä kasveista jotka kiertävät kotitaloni ympäri. Aah, ja niin, tekevät minusta nelikymppisen kukkahattutädin. Kukkis.
En voisi edes kuvitella joka viikonloppuisia vierailuja kaupungin menomestoissa -miten sita metelia ja ihmistungosta onkaan aikoinaan jaksanut? Menen aikaisin nukkumaan ja heraan heti auringonnousun jalkeen (klo 6:00) Tykkaan nukkua tarpeeksi ja inhoa univelkaa. Kuuntelen lintujen aamukonserttia ja tarkkailen asuinalueen kulkukoiria,kissoja, apinoita. Juon aamukahvini terassilla, aamun tuoksusta nauttien, hyttysia hatistellen ja puutarhaani hengitellen. Kukkis.
Painin monien kysymysten ja uusien tuntemusten äärellä. Olen aina halunnut kolme lasta. Siis siitä lähtien kun päätin haluta lapsia. Ja minulla on niitä kaksi. Kolmas? Huoh, olen jo Niin vanha. Mutta toisaalta fysiikkani jaksaisi vielä. Mutta toisaalta, olen 60v kun kuopus tayttaa 20v. Ja toisaalta taas moni tulee aidiksi nelikymppisena. Ja vielapa ekaa kertaa. Ja jos haluan, alkaa olla viimeiset mahdollisuudet. Huoh. Kukkis.
Lapset ovat ihania. Isoja. Fiksuja. Mielenkiintoista on istua ja jutella, kuunnella tyttareni ajatuksia tai poikani tarinoita. Jakaa salaisuuksia ja olla lasna. Ymmartaa kuinka he nakevat maailman. Ja tajuta etta hups, maailma on muuttunut niin paljon. Maailma jossa kasvoin on ihan eri kuin heidan maailmansa. Tietokoneet, puhelimet, tabletit, pelit... Napraavat useita laitteita ja sata kertaa vikkelammin kuin mina. Kukkis. Kukkis joka makattaa ja rajoittaa pelaamisen tuntiin per paiva, joka kieltaa jatkuvan television tollotyksen, kaskee ulos leikkimaan, lukemaan kirjoja, piirtamaan -kehittamaan luovuutta. Kukkis.
Pelko -outoa miten uudenlaiset pelot varittavat maailmaani. Brasiliassa elaessani pelot on varmaankin erilaisia kuin Suomessa. Arjessa on paljon vakivaltaisuuksia, koyhyytta, ryostoja, auto-onnettomuuksia, kidnappauksia, ylitaysia sairaaloita, hoidon puutetta... Ja uskoessani ajatusten voimaan, pelkaan jopa omia ajatuksiani! En siis edes ajattele kirjoittavani omia pelkojani ylos. Kukkis.
Tarve kuunnella omaa sisaista aanta on voimakkaampi, taito kuunnella kehoani on harjaantunut ja mika tahansa muutos on aistittavissa helposti. Tarve olla lahella luontoa ja yhta luonnon kanssa on suuri. Kiitollisuus elamasta kokonaisuutena ja sen tarjoamista kokemuksista on voimakas. Tarve olla osa universumia ja antaa oma osansa on lasna.
Olen niin kukkis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti