Hiekkaa, hiekkaa, hiekkaa. SITÄ ON KAIKKIALLA! APUUUUAAAA. Ja missä imuri? Luuta käteen ja hommiin. Joka aamu, päivä ja ilta. Vähän samaan tahtiin kuin joissakin suomitalouksissa hurisee rikkaimuri.
Hämähäkinseitit koristavat kotimme katonhelmoja, muurhaiset marssivat tietäväisesti eteenpäin raivaamallaan polulla keittiön seinillä. hyttyset(ne raitajalkaiset denguehyttyset) piilottelevat tietäväisesti pimeissä kaapinkulmissa,puhumattakaan niistä vikkelistä sarvienheiluttelijatorakoista, jotka hiipivät piiloistaan illan tullen säikyttelemään talon asukkeja.
Talven kosteus ja kuumuus saa seinät homehtumaan. Niin ja vaatteet. Kengät. Vanerilevyiset tasot. Huonekalujen siirto paljastaa yllättäviä home-esiintymiä -vaarallistako? Ei, vaan normaalia tropiikin arkea. On Valkoista, mustaa, vihreää ja harmaata homepölyä. Ja sitä mustaa homeharsoa joka muuttuu suuremmaksi kasviksi.
Naapurit puhuvat kovaa, kuuntelevat musiikkia suhteettoman lujalla, lapset juoksee miten sattuu iloisesti ja vapaasti. Tyhjällä rannalla ihmiset tulevat valtaamaan juurikin sen SINUN vieressäsi olevan paikan. Ja puhuvat iloisesti elehtien lujalla äänellä. Ruuhka-aikana supermarketissa on käytettävä kyynärpäätaktiikkaa, jottei kukaan huomaamattaan etuile. Jono kestää. Ja kestää. Ja kestää. Pankkivirkailija antaa lainanlyhennysdokumentin joka sisältää kuukausittaisen maksun, joka on suoraveloituksessa. Viikon päästä huomaan että tililtä lähteekin 200 euroa enemmän. Hups, virkailija teki pienen virheen.
On kuuma, hikoiluttaa. Aurinkokin paistaa aina niin kuumasti. Ja polttaakin. Vettäkin pitää juoda ja tankata joka tunti. Lenkille voi hipsiä vain aamulla tai illalla. Puoliltapäivin lähtee marssimaan ainoaan lomailija,joka kärsii aurinkovajeesta.
Löysin eilen kirjoituksiani tammikuulta 2007. Ja. Nauroin maha kippurassa mieheni kanssa. Vaikka hiukan nolottikin ajatusteni kulku. Vesi suorastaan tirskui silmistä lukiessani pohdintoja "mennäkkö naimisiin vai ei". En tiennyt vielä raskaudestani, mutta naimisiinmeno oli jo nostettu pöydälle. Vastassa tulisi olemaan monia asioita joita EN TULISI NIELEMÄÄN. Asioita joihin en taipuisi. Kuvailin osaani "pikkuvaimon rooliksi". Hahhhahhahhahhaaaa! Suomalainen tasa-arvokasvatti oli kiperien kysymysten äärellä.
On suorastaan hienoa huomata kuinka olen muuttunut sitten vuoden 2007. Hienoa huomata kuinka olen "relannut", vaikka olen aina luullut olevani rento ja reipas. Kuinka pikkuvaimo on löytänyt paikkansa ja onnistunut laajentamaan ajatusmaailmansa. Enää ei ole "enkoskaanenikinämilloinkaan" -ajatuksia. Kuinka suomalainen "enkoskaan" on tykästynyt metelöiviin, musiikkia rakastaviin naapureihin, vallattomina kirmaaviin lapsiin, kuumuuteen, liian lähelle tuppautuviin kanssaeläjiin ja jopa oppinut elämään byrokratian rattaiden kanssa ja käyttämään diplomatiaa. Pikkuvaimo on ottanut lukuisat hämähäkit, muurahaiset, torakat ja hyttyset ystävikseen. Kukin pysyy omilla pesillään, kunnes on aikaa siivota. Tai kärsivällisyyttä palkata joku hyönteisten häätöjoukkoihin. Hiekkakin saa kodin tuntumaan vielä enemmän rantakodilta.
Miltähän tuntuisi asua Suomessa? Kärsisin varmasti samanlaisesta, jopa pahemmasta kulttuurishokista paluumuuttajana. Ärsyttäviä asioita olisi varmasti tuplamäärä. Onneksi ystäväni on aloittanut Maahanpaluumuuttajille (hui mikä sana!) suunnatun valmennuksen, mikä helpottaisi tarvittaessa ensiaskeleita (www.naisyrittajyyskeskus.fi).
Tyydyn kuitenkin osaani vielä tässä sekamelskahulivili tropiikissa, kuuman talviauringon alla ja nautin "uudesta ulkomaalaisminästäni".
